puh 040 8228672

Home » Kuulumisia » Vuoden 2020 yhteenveto

Vuoden 2020 yhteenveto

Vuosi 2020 on ollut meille kaikille haastava ja ponitallilla vuosi on ollut myös muutoksia täynnä. Koronan aiheuttamien hankaluuksien lisäksi, vanhojen tuttujen hevosten ja ponien vuokrasopimus päättyi ja talliin hankittiin lähes kertarysäyksellä yhteensä 9 uutta hevosta ja ponia! Uudet tulokkaat ovat saaneet hyvän vastaanoton sekä leiriläisiltä, valmennettavilta, että tuntilaisilta.


Osa vanhoista tutuista ratsuista ostettiin ponitallin omistukseen, osa jatkaa uusilla omistajilla. Ponita ja Cleo jatkavat ratsastuskoulu uraansa tällä hetkellä toisaalla. Pallero siirtyi yksityisomistukseen ja viettää nyt eläkepäiviään ihanassa uudessa kodissa, jossa hemmottelun määrällä ei ole rajaa! Kingi siirtyi yksityisomistukseen mutta jäi asumaan kotitallilleen. Niinikään Vivi on siirtynyt yksityisomistukseen. Mortti, Sakke ja Mira jäivät alkuperäiselle omistajalleen. Cacrulla ja Bucella alkoi jo ikä painamaan, joten näille molemmille konkariponeille jätimme hyvästit syystalvella. Jouduimme valitettavasti myös hyvästelemään Riksen ja Vaavin. Kaikki tekivät ansiokkaan uran ratsastuskoulussa ja jäämme kaipaamaan jokaista valtavasti.


Tallilla on tehty pikkuhiljaa myös pientä uudistusta. Pihalle kaivettiin hevosille kahluulampi. Maneesiin asennettiin uudet led loisteputket ja samalla kentän ja pihan valaistusta parannettiin, joten syksyllä ei siis tarvitse ainakaan pimeyden vuoksi siirtyä maneesiin ratsastamaan. Tarhakin sai uuden pihattosuojan ja tarhan pohjaa on paranneltu.
Vuoden 2020 leiriäänestyksen tulokset tulevat tässä. Suosituimmat leirihepat olivat:

  1. Luke (44 ääntä)

2. Vertti (34 ääntä)

3. Vili (31 ääntä)

Aikuisratsastajien kesken suosituimmat hevoset lienee Vertti, Mimosa, Vili ja Tellu.


Toivotamme kaikille hyvää terveyttä ja onnea vuodelle 2021!


t. Satu ja nelijalkaiset

Comments are closed.

KESÄLEIRIT MYYNNISSÄ!